CHERRYGARDEN'S FANTASTICO

 

 

 

Kukka varsoi 5.6.2008 raamikkaan orivarsan oriista Faustinus (Fürst Heinrich - Starway). Sulevi on luonteeltaan reipas ja hurmaava sydäntenmurskaaja! Kukka on esimerkillinen äiti ja pitää todella hyvää huolta varsastaan. Väriltään Sulevi näyttäisi olevan tummanruunikko, molemmissa takasissa ja oikeassa etujalassa on sukat. Lisäksi pieni tähti ja pilkku turvassa. Alla Sulevi kävelyllä mamman kanssa lauantaina 7.6.2008.

 

 

Pikku-Sulevi joutui sunnuntaina 8.6. Yliopiston hevossairaalaan hoitoon. Sulevilla todettiin vauhdikkaan synnytyksen aiheuttama virtsarakon repeämä, joka operoitiin sunnuntai-maanantai välisenä yönä. Ennuste näytti leikkauksen jälkeen synkältä, munuaisarvot olivat korkealla, ja Sulevi kävi elämän ja kuoleman rajalla. Sulevi jaksoi kuitenkin taistella sitkeästi valtavalla elämänhalulla. Valitettavasti  komplikaationa Suleville kehittyi DIC (disseminated intravascular coagulation) ja ARDS (hengitysvaikeus). Nämä johtivat raajojen verenkierron heikkenemiseen, ja Sulevi jouduttiin päästämään taivaslaitumille perjantaina 13.6.2008. Tahdon kiittää Maipin uskomatonta taistelua Sulevin puolesta sekä Yliopiston hevossairaalan taitavaa tiimiä erinomaisesta hoidosta.  Alla Sulevi maanantai-iltana 9.6.2008 Suvin kuvaamana.

 

 

Alla maidonsyönnin jälkeinen lepohetki tiistaina 10.6.2008.

 

 

 

 

Alla kuvia Sulevin isästä Vorwerkin siittolan Faustinuksesta (Fürst Heinrich - Starway). Faustinus suoritti oritestin vuonna 2006: totaali-indeksi 136,43 ja kouluindeksi 143,64 (ratsastettavuus 9,25). Faustinuksen ensimmäinen varsaikäluokka palkittiin Ib-Haputprämie palkinnolla.

 

 

Faustinus on menestynyt upeasti kouluratsastuskisoissa kaudella 2007 Tanja Lammersin ratsastamana. Sögelin orikisoissa he saivat yli 85% keskiarvon. Vorwerkin sivuilta löytyy lisätietoja ja videoita Faustinuksesta.